Vuoden 2016 julkaisuja
Hei vaan kaikille lukijoille!
Tällä hetkellä, kuten vuodenaikaan kuuluu, netistä löytyy useita listoja kuluvan vuoden parhaista peleistä, mutta myös niistä tulevista. Koska 2016 näyttää vääjäämättä lähestyvän, ajattelin itsekin listata ensi vuoden mielenkiintoisia nimikkeitä. Ei kuitenkaan tarvinnut ihan hirveästi selata internettiä ymmärtääkseen, että vuonna 2016 tulee ilmestymään useampia hyvin mielenkiintoisen kuuloisia ja toivottavasti odotuksen arvoisia pelejä.
Moninpelejä
Luvassa jotain uutta jotain uusittua. Areena-tyyppiset DM/TDM pelit tekevät vääjäämätöntä paluutaan ja hyvä niin. Eikö ketään muka houkuttele ”realististen” taistelukenttien sijaan ainakin välillä vain ampua nätissä laatikossa kaikkea liikkuvaa?
[isotope_gallery id=”2994″]
Tom Clancy’s Division julkaistaan maaliskuun 8. päivä 2016. Sen on tarkoitus olla luonteeltaan MMO shooter, mikä sijoittuu murenevaan New Yorkiin. Peli tulee sisältämään eräinäisiä ominaisuuksia, mihin kuuluvat ainakin päivä-yö rytmi ja realistinen sää. Ilmeisimmin osa pelistä on tiimikavereiden kanssa AI:ta vastaan pelattava coop ja erillinen rajattu osa (kartassa) sitten sitä PvP osiota (pelivideo). Huolimatta tekijöidensä nostattamasta hypestä, the Division näyttää melko anteeksiantavalta ja yliavustetulta kaikilla pikkukartoillansa ja muilla herkuilla näytöllä. Suojissa kykkimiseen perustuva peli on myös sellainen genre itsessään, että sitä eivät tosiaan kaikki rakasta. The Division voisi korvata Arma 2:OA Wasteland modin ainakin omalla koneellani, mutta vain jos siinä tulee olemaan hardcore/realistic tai muu vastaava pelimuoto. Tämänhetkinen materiaali saa pelin näyttämään hyvin avustetulta.
PC ja Playstation 4 pelaajat voivat toivoa betaan osallistumista täältä.
Borderlandsin tekijöiltä ilmestyy 3. toukokuuta Battleborn. Se tulee olemaan hahmoluokkapohjainen FPS, ilmeisesti samaan tyyliin kuin Borderlands sarjassa ja siinä tulee olemaan yksinpeli/kampanja (coop mahdollisuudella) ja moninpeli. Värimaailma ja suunnittelu hönkää vain ja ainoastaan Borderlands fiilistä silmille, mitä tukee myös pelin kieli poskella -huumori. Voimme olla melko varmoja että tämä tulee olemaan melko iso julkaisu ja juttu sopivasti ennen kesälomia ja E3:sta. (kotisivu)
Se yksi ja ainoa oikea FPS -peli, Doom on ilmestymässä. id Software on saanut ikuisuusprojektinsa ilmeisimmin hyvin kasaan ja Doom ilmestyy vääjäämättä keväällä 2016. Pelin suurimmiksi ongelmiksi on puhuttu sen kilpailukykyä muihin isoihin shooter peleihin, kuten juuri Battlefield, CoD, ja CS peleihin. Doom tunnetaan erittäin nopeatempoisesta, hyperaktiivisesta, pelityylistä ja itse ainakin toivoisin, että Doom (2016) edes hieman hillitsisi tahtiaan, mutta pelivideot puhuvat juuri toista. Toisaalta juuri nopeatempoiset areena-pelithän tuntuvat olevan kovaa huutoa ja siihenhän tuo 2K:n Battlebornkin tähtää. Jos perheessä on lapsia, Battleborn taitaa olla kuitenkin parempi valinta, Doom on trailereiden ja pelivideoiden perusteella äärimmäisen väkivaltainen. Joku nokkela ehti jo sanoa, kuinka kiva on ampua demoneita ihmisten sijasta, mutta jos vihollisen tappaminen sisällyttää sen jalan irti repäisemisen ja pään hajottamisen niin ei se kyllä helpota, että kyseessä on ihmisen sijaan demoni. Klassisten Quake ja Doom pelien fanina olen kyllä tavallaan kiinnostunut, varsinkin kun pelissä pitäisi olla ihan kunnon yksinpelikampanja, jonka on tarkoitus muistuttaa klassisia Doom pelejä Doom 3 pelin kauhukuvaelman sijaan.
Doom julkaistaan tosiaan ensi keväänä, PC, PS4 ja Xbox One alustoille, ja voisi olla hyvä vaihtoehto noille tämänhetkisille realistisille ampumapeleille. Noh, aika näyttää.
Capcom näytti myös halunsa toistaa ”Resident Evil: Operation Raccoon City” -virheensä ”Umbrella Corps” pelin (trailer) (pelivideo) nimissä. Tämä ”nopeatempoisesta, tiimipohjaisesta shootterista” tulee olemaan 3:n persoonan ”competitive shooter” ja se tullaan julkaisemaan 2016 alkuvuodesta Playstation 4 ja PC alustoille. Jos kolmannen persoonan ammuntapelit kutsuvat, niin kannattaa pistää tämä seurantaan. Umbrella Corps näyttää melko hyvältä ja voihan se oikeasti sitä ollakin.
Yksinpelejä
Nimeltään silkka ”Hitman” (virallinen kotisivu) on ilmoitettu ilmestyvän hyllyille maaliskuun 11. päivä ja sen on sarjan kuudentena osana tarkoitus tuoda ne rakastetut vapaan suunnittelun murhaamiselementit vanhemmista Hitman peleistä takaisin. Muutama vuosi sitten ilmestynyt Hitman Absolution pyörii Metacriticissä siinä hyvän ja keskiverron välissä, sillä se yritti tehdä pelistä myyvän ja seksikkään sen sijaan, että tuottaja olisi keskittynyt sen olennaisen, eli murhaamisen, suunnitteluun. Luonnollisesti mukaan ollaan tunkemassa netin kautta peliisi tunkeutuvia tapahtumia ja lisäsisältöä, mitä tämä kaikki tulee olemaan ja onko lopputulos vain kasa keskiverrosti toteutettuja murhatehtäviä hiekkalaatikko-kaupungeissa… se jää nähtäväksi. Peli tulee ilmestymään PS4, PC ja Xbox One alustoille. PS4 omistajat pääsevät myös heille varattuun Betaan helmikuun 12. päivänä, ja PC pelaajat helmikuun 19. päivänä, rakkautta Xbox miehille ei kuitenkaan heru.
Toinen Square Enixin iso nimi, minkä julkaisupäivämäärää on jo kerran siirretty, on Deus Ex: Mankind Divided. Peli tullaan julkaisemaan (ainakin tämänhetkisillä tiedoilla) vasta elokuun 23. päivä, jotta ”pelintekijöiden ei tarvitse uhrata laatua liian kireän aikataulun takia”. Tosiaan, pelin tekijänä on Eidos Montreal, jonka käsialaa on myös sarjan edellinen osa Deus Ex: Human Revolution. Saman tiimin käsialaa ovat myös uudet Tomb Raiderit ja keskinkertaiseksi jäänyt Thief (2014), joten paineet ovat varmasti kovat. ”Mankind Divided” tulee pyörimään ”Dawn” pelimoottorilla, mikä on rakennettu ”Glacier 2” moottorin päälle, millä pyöritettiin Hitman Absolution kaikkeen komeuteensa.
Myös jokseenkin oman hypensä uudella taistelu- ja pelimekaniikalla tappanut Final Fantasy XV on ilmestymässä ensi vuoden aikana PS4 ja Xbox One alustoille. PC versiota luultavasti saamme odottaa vuosikaudet ja sen jälkeenkin se tulee olemaan rikki, kuten sarjan aiemmatkin osat tuntuvat olevan. Mielenkiintoisesti FFXV tulee jollain tavalla olemaan tarinallisesti yhteydessä Final Fantasy XIII -peleihin, joten kolmannentoista fanien kannattaa seurata tätä julkaisua. Varmaa on ainakin se, että FFXV tulee olemaan suuri, näyttävä ja uudenlainen Final Fantasy.
Ei myöskään saa unohtaa sitä, että Fallout 4:n varjoon jäänyt ja myynneissä flopannut ”Tomb Raider: Rise of the Tomb Raider” ilmestyy PC:lle (ymmärtääkseni) tammikuussa 2016 ja PS4:lle vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Kaupan hyllyille luvataan myös ”jossain vaiheessa ensi vuotta” suomalaisen Frozenbyten uusi nimi; Shadwen. Peli julkistettiin nyt joulukuussa, eli siitä ei ole hirveästi infoa vielä, mutta kyseessä on hiippailu peli. Pelissä tulee ilmeisesti olemaan fysiikkamoottori, mikä mahdollistaa esineiden käytön kuten laatikoiden tiputtelemisen ja vetelemisen… paha sanoa, ja aikakikkailu millä voi peruuttaa tekemiään asioita. Aikakikkailu-ominaisuus hiiviskelypelissä tuntuu hieman oudolta ominaisuudelta, koska voit aina korjata mokasi, mutta toisaalta jos se korvaa quicksave-quickload toiminnon, niin samapa tuo sitten. Ottaen huomioon kuinka yhtiön viimeisin julkaisu, Trine 3, otti kuraa niskaansa elokuussa, pitää vain ja ainoastaan toivoa, että tällä kertaa onnistuvat.
Alkuperäinen Mirror’s Edge oli mielestäni keskinkertainen, headbobbing-helvetti, mikä aiheutti pahoinvointia ja vitutusta. Nyt toukokuun 26. päivä (24. Pohjois-Amerikassa) ilmestyvä Mirror’s Edge Catalyst näyttää pelivideossaan aika lailla samalta, hieman päivitetyillä grafiikoilla. Mielestäni Mirror’s Edgen suuri ongelma oli alueiden yksinkertaisuus ja yksityiskohdattomuus. Mieleen popsahtaa helposti sellainen peli kuin Oni, joka myös oli ihan hauska, mutta todella karu. Mirror’s Edge Catalyst lupaa avointa leikkikenttää futurisessa kaupungissa ja hiottua lähitaistelua.
Huhtikuun 12. päivänä (maaliskuun 24. japanissa) ilmestyy Dark Souls 3. Pelin tulisi ilmestyä kaikille alustoille, Xbox One, PS4 ja PC, samanaikaisesti ja toivo olisikin kova, että Fromsoftware vaivautuisi tällä kertaa tekemään PC-porttinsa sitten ihan kunnolla. Minulla olisi pari valittua sanaa Dark Souls portista, eikä kakkososankaan PC versio mikään mairitteleva työnnäyte ole.
Dark Souls 3 näyttää kuitenkin ihan messevältä, mutta melko Bloodborne-maiselta… ehkä liiankin Bloodborne-maiselta. Peliin on luvattu hieman enemmän tempoa kuin aiempiin Souls osiin, mutta tarkoituksena on kai ollut pitää Souls -sarjan kilpi/staminapohjainen rauhallisempi taistelu. Tämänhetkiset pelivideot kyllä mielestäni puhuvat hieman vastaan, mutta peli on tietenkin vielä kehityksen parissa. Tai ainakin hiomisen.
Muuta
Vuosi 2016 näyttää tavallaan ihan lupaavalta, mutta varsinaista ”nextGen”-hypetystä ei ole ollut näkyvissä ja kohtuullinen osa isoista nimistä on uusia kokeiluja vanhoista ideoista. Yllä olevassa listassa pelejä mitä itse erityisesti odotan näkeväni ensi vuonna ja mistä odotan jotain muutakin kuin nättejä grafiikoita. Loppuvuoden julkaisuja ei myöskään ole vielä juuri ilmoiteltu, joten odottaisin viimeistään kesäkuun E3:ssa peliyhtiöiden tiputtelevan julkaisupäiviä loppuvuodelle.
Muita maininnan arvoisia pelejä ovat FarCry Primal, Mass Effect Andromeda, Dishonored 2 ja ReCore.
Vain PS4:lle ilmestyviäkin on; Uncharted 4, Ratchet & Clank, jotkut hullut jopa väittävät että Last Guardian päästetään ensi vuonna irti.
PC peleissä XCOM 2, Total War: Warhammer, Battlefleet Gothic: Armada tuovat piristystä hiljenevään strategia genreen.
Jos haluat itse pitää kirjaa ilmestyvistä peleistä, englanninkielisen Wikipedian 2016 in video gaming artikkeli on hyvä, eikä Metacriticin listatkaan onnettomia ole.
Pistä kommenttia, mitä peliä sinä odotat ensi vuodelta?