PCPlaystationStadiaUutisetXbox

Uutta lisäpelattavaa The Division 2 -toimintaroolipelille

Pelin yhdeksäs kausi, Hidden Alliance, laajentaa kokemusta uudella pelimuodolla ja jatkaa tarinaa uusin kääntein. Hidden Alliance tulee saataville kaikille The Division 2 Warlords of New York -lisäosan omistajille. Pelin yhdeksäs kausi on yksi kuluvan vuoden aikana julkaistavista kolmesta pelikaudesta.

Alkavan pelikauden tarinan laajentumisen myötä paljastuu uusi kohde, entisestä divisioonakomentajasta petturiksi kääntynyt kapteeni Lewis. Jotta hänen olinpaikkansa paljastuu, joutuvat divisioona-agentit tekemään selvitystyötä True Sons -jengin johtajat kohtaamalla.

Tarinallisen jatkumon kasvaessa mukaan tulee myös uusi Countdown-pelitila, joka tarjoaa yhteistyömuotoista tekemistä jopa kahdeksalle pelaajalle. Tässä pelimuodossa pelaajatiimillä on 15 minuuttia aikaa pysäyttää voimalaitoksen toiminta ennen kuin on liian myöhäistä. Kahdesta enimmillään neljän hengen joukkueesta koostuvat pelaajakokoonpanot joutuvat tekemään yhteistyötä haasteen voittamiseksi. Tehtävä ei ole helppo, sillä voimalaitoksessa sotilaat kohtaavat aktiivista vastarintaa vihollisten muodossa.

Uusi pelipäivitys tuo mukanaan Expertise-ominaisuuden sekä uusia aseita ja varusteita. Expertise-ominaisuudella pelaajat voivat parannella aseitaan ja varusteitaan, kuten lisätä näiden vahingontuottoa tai panssarointia. Tämä myös kasvattaa hahmojen perusominaisuuksia. Uusia aseita ja nimikkoaseita on lukuisia, joista kenties kiehtovin on uusi Heartbreaker-varustekokonaisuus.

Pelikausi täydentyy 12.-31. toukokuuta järjestettävällä Twitch-tapahtumalla, jolloin Twitch-striimeistä peliä seuraavat saavat hahmoilleen pelipalkintoja.

The Division 2 -pelin yhdeksäs pelikausi alkaa 12. toukokuuta, jolloin uudet varusteet ja tehtävät ovat pelattavissa. Lisäksi The Division 2 on pelattavissa ilmaiseksi 13.-15. toukokuuta välisen ajan.

Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapelin taustatarinassa on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun tappava virus alkoi levitä New Yorkin kaupungissa. Tällä kertaa pelaajat löytävät itsensä Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C.:n ympäristöstä. Eletään ihmiskunnan suurinta kriisiä ja selviytymistaistelu on käynnissä. Kokeneina Division-toimijoina pelaajat ovat kansakunnan viimeinen toivo täydellisen anarkian ja kaaoksen edessä. Mikäli pääkaupunki menetetään, koko maa suistuu rosvojengien ja barbaarisesti alueita hallitsevien roistojen käsiin. Massive Entertainmentin ja seitsemän muun pelistudion yhteistyössä kehittämä Tom Clancy’s The Division 2 on uusi askel avointen toimintaroolipelien tyylilajissa. The Division 2 jatkaa edeltäjänsä askeleista vieden avoimen pelimaailman toimintaa entistä pidemmälle. Luvassa onkin edellisosasta paranneltuja asioita, kattava suunnitelma kiehtovaan loppupeliin asti ja runsaasti merkityksellistä tekemistä eri pelaajatyypit mahdollisimman hyvin huomioiden.

Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapeli on saatavana sekä PlayStation 5-, PlayStation 4– , Xbox Series X/S– ja Xbox One -pelikonsoleille että PC-tietokoneille. Lisäksi peli on saatavilla Stadia-, Amazon Luna- ja Ubisoft+-palveluissa.

Rasteri

Rasteri, 35 vuotias peliaddikti lähtöisin Vantaan nurkilta ja olen lähes koko ikäni pitänyt photoshoppailusta, sivustojen ylläpidosta sekä tietenkin tiimissä pelaamisesta, peliviihteen mahtirodun eli pc-pelaajien parissa! Lue lisää...

Vastaa