eSportsPCPlaystationUutisetXbox

Suomi osaksi Siege -kilpapelien pohjoista valioliigaa

Rainbow Six Siege -toimintapelin pohjoismainen mestaruussarja sekä Iso-Britannian ja Irlannin yhteiskansallinen liiga UKIN yhdistyvät kokonaan uudeksi Rainbow Six Siegen pohjoiseksi valioliigaksi. Sen pelaajayhteisö koostuu pohjoismaiden, Irlannin ja Iso-Britannian alueen kilpailijoista uudessa pelitapahtumassa, jossa on 25 000 euron palkintopotti.

Pohjoinen valioliiga eli Northern Premier League koostuu kymmenestä joukkueesta, jotka kisaavat yhdeksän viikon aikana menestyksestä. Kisat alkavat 19. huhtikuuta ja jatkuvat elokuun loppuun asti. Jokaisella viikolla on kisalähetys tiistaisin ja keskiviikkoisin. Valioliigan lopussa kaksi parasta joukkuetta karsiutuu jatkoon Euroopan-haastajaliigaan, jossa kisataan pääsystä ylemmän sarjan euroliigaan. Se on Euroopan alueen korkein taso Rainbow Six Siege -peleissä.

Pohjoisen valioliigan neljä keskimmäistä tiimiä jatkavat pohjoisessa valioliigassa normaalisti, kun taas sijoille seitsemän ja kahdeksan jääneet joukkueet joutuvat puolustamaan paikkaansa liigan pudotuspeleissä. Liigan kaksi viimeiseksi jäänyttä tiimiä putoavat alempaan alueelliseen pelisarjaan.

Samalla alemman tason UKIN 2 -divisioona nimetään uudelleen UKIN-divisioonaksi ja vastaavasti pohjoismainen peliliiga toimii pohjoismaiden alueellisena pelisarjana.

Moninpelivetoisella Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege -toimintapelillä on maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa. Samalla pelin suosio elektronisen urheilun saralla on kasvanut kovaa vauhtia. Taktisen ja toimintapitoisen erikoisryhmätoiminnan ykkösnimi vie pelaajansa jännittävän ja kiihkeätunnelmaisen toiminnan maailmaan, jossa lainvalvojat ja ammattirikolliset ottavat yhteen toistensa kanssa. Rainbow Six -pelisarja ei kuitenkaan edusta suoraviivaista räiskimistä, vaan rakentuu tarkkaan laadittujen strategioiden ja taktisten toimintamallien varaan. Poliisin ja armeijan erikoisryhmistä tutut erikoisvälineet, kuten erilaiset räjähteet, kranaatit, suojakilvet ja monet muut apuvälineet ovat yhtä tärkeässä osassa kuin vaativaan voimankäyttöön tarkoitetut ampuma- ja lähitaisteluaseet. Tom Clancy’s Rainbow Six Siege onkin yhdistelmä sekä kiivasta räiskintää, vaarallisia lähitaistelutilanteita että taktista osaamista ja strategista pohdintaa. Yksinpelin lisäksi Tom Clancy’s Rainbow Six Siege tarjoaa monipuoliset moninpelitilat, joissa pelaajat voivat toimia ryhmissä toisiaan vastaan. Peli soveltuukin erinomaisesti myös elektronisen urheilun temmellyskentäksi.

Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on saatavana sekä PlayStation 5-, PlayStation 4-, Xbox Series X– ja Xbox One -pelikonsoleille että PC-tietokoneille. Se on saatavana myös Ubisoftin Uplay+ -tilauspalvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Rasteri

Rasteri, 35 vuotias peliaddikti lähtöisin Vantaan nurkilta ja olen lähes koko ikäni pitänyt photoshoppailusta, sivustojen ylläpidosta sekä tietenkin tiimissä pelaamisesta, peliviihteen mahtirodun eli pc-pelaajien parissa! Lue lisää...

Vastaa