R6:S – Operaattorit uusiksi
Huomio, kaikki suomalaiset sateenkaari sotilaat!
Tänään (13.syyskuuta 2016) julkaistaan Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege peliin uusi päivitys. Korjauspäivitys kulkee nimellä Mid-Season Reinforcements, ja tuo mukanaan mm. muutoksia kolmeen jo ennestään tuttuun operaattoriin. Samaan pakettiin on ahdettu myös uusia vempaimia ja aseisiin liitettäviä härpäkkeitä. Myös aseiden tasapainoitusta on fiksailtu.
Ubisoft tiedotti, että jatkossa on odotettavissa samanlaisia päivityksiä myös tulevina kausina.
Muutokset hahmoihin:
TWITCH
Kuten hyvin tiedetään, jokaisessa matsissa jokainen hyökkääjä saa pari pientä dronea, joiden avulla voidaan etsiä operaattoreille annettun tehtävän sijainti. Oli se sitten pelastettava panttivanki, purkua odottava pommi tai aivan jotain muuta. Joka tapauksessa, matsin alussa on käytettävänä yksi ja kun drone-vaihe on ohi saadaan käyttöön toinen – vaikka sitten vihujen vakoilua varten. Mutta Twitch -operaattorin arsenaaliin on tehty normaalista poikkeava muutos. Kummatkin perus dronet ovat korvattu ”leivänpaahtimiin”, eli sähköterapiaa tarjoavilla yksilöillä. Ennen näitäkin sai vain yhden, lyhyt kestoiseen valmistelu vaiheen jälkeen. Uusi päivitys kuitenkin antaa Shock Droneja kaksi ja kumpaakin voi käyttää vielä myöhemmin, jos se ensimmäinen selviää valmistelu vaiheesta ehjin muovikuorin.
Lisää Shock Drone muutoksia:
- Liikkuu 30% nopeammin
- Tuottaa liikkuessaan vähemmän ääntä.
- Punainen valo on poistettu, joten dronea on hankalampi havaita.
- Sähköistetyt nuolet yltävät nyt 7 metrin päähän (aiemmin 5 metriä)
BLACKBEARD
Pelin kehittäjät halusivat tehdä operaattorista vähän agressiivisemman hyökkääjän, joten (helpottaakseen kuolemista) he päättivät antaa tälle risuparralle pari kilpeä lisää, toki ne ovat heikompia.
Allaolevat muutokset perustuu siis ylläolevaan perusteluun.
- Annettu 2 kilpeä aseen nokkaan, yhden sijaan.
- Kilpien kestävyyttä laskettu, 800:sta kestävyyspisteestä 150:een.
- Kilven hajoamista voi seurata pienestä kilpi symboolista (ruudun oikea alareuna)
DOC
Whats up, doc? – Tämä taktisten tilanteiden lääkintämies voi edelleen nuoleskella joko omia haavojaan tai parantaa kaverinsa oloa – ennen kuin ehdit edes kumihanskaa käteen räpsäyttää. Ainoana muutoksena näytti olevan seuraava pikku juttu: Mikäli lääkityllä kaverilla on jo terveenpaperit, hän saa roiman piristys ruiskeen ja kestävyys kasvaa hetkellisesti yli maksimin (120hp). Jokaisesta lekurin buranapyssyn panoksesta saa 40hp, joten myös osin telottu kaveri voi saada suuremman hipari määrän kuin se kaveri johon ei ole edes osunut. Lääkkeiden vaikutus kuitenkin hiipuu 2 sekunnin välein 1hp kerrallaan, kunnes se on tasan 100.
Lisää muutoksista voit lueskella täältä englanniksi.