Microsoft optimoi Windows 10 pelikäyttöön
Microsoft on heitellyt taas suuria ilmoille ja tällä kertaa toitottaa kehittävänsä Windows 10:stä ”parhaan käyttöjärjestelmän pelaamiseen ikinä”. Ei sinänsä suuri ihme, sillä jo pitkään Windows on ollut ainoa looginen käyttöjärjestelmä, mikäli tietokoneellaan haluaa käyttöönsä PC-pelivalikoiman koko laajuudessaan, mutta nyt myös Microsoftilla on alettu tekemään työtä käyttöjärjestelmätasolla saadakseen pelaajille parhaan mahdollisen kokemuksen. Windows 10:lle julkaistun 15059 Insider-päivityksen mukana osa Insider-käyttäjistä pääsi kokeilemaan uutta Game Modea, jonka luvataan parantavan pelikokemusta priorisoimalla tietokoneen käytettävissä olevat resurssit paremmin pelin ja taustaohjelmien kesken.
Game Mode keskittyy tietokoneessa kahteen tärkeään komponenttiin, prosessoriin ja näytönohjaimeen, yllätys yllätys. Käyttäjän ottaessa Game Moden käyttöön pelin ollessa käynnissä alkaa Windows rajoittamaan taustaohjelmille varattua käyttöä sekä näytönohjaimelta että prosessorilta. Näytönohjaimen kohdalla Game Moden toiminta on yksinkertaisempaa, sillä se muuttaa näytönohjaimen syklit palvelemaan paremmin pelin tarpeita. Prosessorin kohdalla ongelmana on ollut samoilla prosessoriytimillä käynnissä olevat taustaohjelmat, jotka verottavat prosessorin toimintaa pelin suhteen. Game Mode tarttuu ongelmaan asettamalla ytimille omat tehtävät, osan ollessa varattuna ainoastaan pelillä ja toisten ollessa käyttöjärjestelmän ja taustaohjelmien käytettävissä. Tämä myös tarkoittaa sitä, että ellei peli käytää 100% ytimen tehosta on ytimellä vielä jonkun verran vapaata tilaa, mikäli peli yhtäkkiä vaatiikin enemmän tehoa prosessorilta, esimerkiksi useamman NPC:n muodossa.
Game Mode tulee PC-pelaajille varmasti iloisena uutisena, sillä Microsoft lupaa sen tukevan universaalisti kaikkia pelejä, ei ainoastaan Windowsin sisäisestä kaupasta ostettuja. Windows Storesta ostetut pelit kuitenkin näyttävät nousevan lieväksi voittajaksi, sillä niiden käyttämä UWP-arkkitehtuuri soveltuu paremmin käytettäväksi Game Moden kannalta kuin muualta hankituista peleissä oleva Win32-arkkitehtuuri. Tämä johtuu siitä, että Win32-ohjelmat useasti joko luovat useita erillisiä prosesseja tai avaavat useita taustaohjelmia pelin pyörittämiseksi, kun taas UWP-arkkitehtuurissa kaikki pelin vaatimat prosessit on puristettu yhteen. Näin ollen Windows tietää tarkemmin mille prosessille priorisoida enemmän resursseja. Xbox kehittäjä Kevin Gammill kertoi PC Gamerille antamassaan haastattelussa Win32- ja UWP-pelien erosta sanomalla ”käyttöjärjestelmän tasolla ei voida sanoa mistä kohtaa peli alkaa ja mihin se loppuu, sillä taustalla on käynnissä useita Windowsin prosesseja eikä voida tietää, mikä osa on peliä ja mikä ei”. Gammill kuitenkin sanoi, että vaikka UWP-pohjaiset pelit hyötyvätkin enemmän Game Modesta ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö kaikki pelit hyötyisi siitä.
Nykyisellään Game Moden käyttöönotto vaatii käyttäjän navigoimaan asetuksiin ilmaantuneeseen Gaming-kategoriaan (vaihtoehtoisesti Win+G, mikäli Xbox applikaatio ja pikanäppäimet ovat käytössä) ja asettamaan Game Moden päälle. Kehitteillä on ns. valkoinen lista peleistä, jotka hyötyvät Game Modesta, jota Microsoft täyttää testaamalla pelejä eri järjestelmillä, ja joskus tulevaisuudessa myös todennäköisesti ominaisuus, jolla Windows käynnistää Game Moden automaattisesti tunnistaessaan soveltuvan pelin. Microsoftin lausunnon mukaan Game Mode ei tule jäämään nykyiselle tasolleen, vaan sitä tullaan kehittämään vielä pitkään. Kuten Gammill asian muotoili: ”Tämä ei ole ominaisuus, jonka julkaisemme, heitämme yläfemmat ja annamme sen olla. Tämä on yksi niistä ominaisuuksista joille tämä todellakin on vain ensimmäinen vaihe ja jota haluamme kehittää.”
PC Gamerin haastattelussa esille nousi myös kysymys, joka voi askarruttaa monia meistä. Kuinka Game Mode suhtautuu taustalla tapahtuvaan streamausprosessiin ja osaisiko se älykkäästi parantaa pelin myöskään uhraamatta OBS:n toimintaa? Kevin Gammill vastasi kysymykseen todeten, että kyseinen ominaisuus on ajankohtainen todennäköisesti vasta tulevaisuudessa, mutta kehitteillä on myös skenaarioita, missä Game Mode on tarkempi rajoittaessaan taustaprosesseja, ottaen huomioon mitä taustalla on käynnissä.
LaptopMag teki myös pientä testausta Game Modella. Tästä pääset lukemaan heidän löydöksistään.
Ihan mielenkiintoiselta kuulostaa.
Tosin nykyisin monessa koneessa on mukana myös integroitu näytönohjain, joka periaatteessa ei tee yhtään mitään. Kun pelin graffat pyöritetään erillisessä pci-e väyläisessä näyttiksen kanssa.
Onhan nyttenkin Windows 10:llä mahdollista käyttää OBS:llä ainakin Intelin Quicksync:llä varustettua
integroitua näyttistäpelikuvan tallentamiseen ja lähettämiseen. Vastaava tempaus onnistuu Windows 7:lla ilmeisemmin käyttäen kahta näyttöä, mutta Windows 10 toteutus ei vaadi erikseen toista näyttöä eikä yhdistettyä kaapelia.
Myös AMD:n vastaava toteutus tietääkseni toimii (itsellä Intel/Nvidia kombo) Näin ei tarvitse miettiä niin paljon sitä, että mitenkä paljon OBS vie kuormaa näyttiksestä ja prossasta.
Tosin prosessori kuorma taitaa olla molemmissa tavoissa sama, mutta varmasti jonkinverran saa apuaja. Jos OBS hoitaa integroidussa näyttiksessä koodauksen.
Toki Quicksynciän voi myös vähän paremmissa videoeditointi softissa käyttää koodaukseen samalla tavalla.
Mahtoikohan tuo DX12 kaavailtu uudistus koskaan toteutua vai toteutuuko myöhemmin niin, että pelit osaisivat hyödyntää myös muiden valmistajien näyttiksiä ristiin. Eli näin voisi saada jotain hyötyä pelin suorituskykyyn, siirtämällä osa näyttiksellä tehtävävästä laskennasta esim integroituun näyttikseen.
Mutta kuten aina. Eletään mielenkiintoisia aikoja.
Nythän SLI yms vaativat aika pitkälle saman valmistajan ja saman piirisarjan omaavat dedikoidut näyttikset.
Oli sen verran hyvin kirjoitettu artikkeli, että se kopioitiin suoraan eräälle keskusteluaalueelle. Kävin kuitenkin muistuttamassa, että merkistisivät kuitenkin lähteet tai alkuperäisen kirjoittajan jatkossa.. Niin, ja tosiaan kyllähän tuo tuntuu melkoisen mielenkiintoiselta ominaisuudelta. Saas nähä miten homma lähtee liikkeelle ja tuleeko tuosta oikeasti olemaan hyötyäkin. Tuli tässä vielä mieleen kysäistä, että tunnetteko muuten ketään joka olisi tuolta Microsoftin kaupasta koskaan peliä ostanut?
Tsekkailin myös kyseistä artikkelia ja ainakin paperilla tämä kuulostaa lupaavalta. Kun puskee PR-pash’aan ohi, jäin vain miettimään mitä MS yrittää tällä voittaa? Ketä vastaan he kilpailevat tällä hetkellä? Ehkä heitto on pikemminkin pelitekijöiden suuntaan osoitettu ja UWP:n myyntiläppää. No, heitetään silti varovaiset peukut tyypeille ja odotellaan.
Varsinkin kun periaattessa tuossa ei ole mitään uutta vaan näihin on ollut erillaisia ohjelmia jo ”aikojen alusta”
Se tuossa on varmaan kysymyksessä, että yrittävät kovin integroida käyttöjärjestelmäänsä kolmannen osapuolten softien ominaisuuksia ja tehdä näin Windows 10 kokemuksesta mahdollisimman yksinkertaisen ja konsolimaisen.
Onhan se kätevää että ei tarvitse asentaa x määrää sovelluksia joilla hallita eri osaalueita pelaamisesta ja sen tallentamisesta ja streamaamisesta.
Mutta kunhan se ei tyrkytä itseään väkisin käyttöön sen jälkeen, kun käyttäjä on asentanut kolmannen osapuolen työvälineet tekemään samoja juttuja.
Tämän hyödyllisyydestä voidaan olla monta mieltä, mutta katsotaan mitä hyötyä tästä saavutetaan ?
Pitää sitä kai omallakin mielipiteellä tulla riitaa haastamaan.
Omasta mielestäni muutosta hyvään suuntaan, nimittäin en koskaan ole ollut varsin luottavainen noihin kolmannen osapuolen ”game booster”-ohjelmiin yms., joten en osaa sanoa juuta enkä jaata onko niissä mitään perää vai ovatko vain viemässä tilaa ja resursseja koneelta mainostaen järkyttäviä hyötyjä pelikokemukseen, joka on ollut se yleisin, liekö puolueellinen mielipide johon olen törmännyt.
Se, että Microsoft yrittää saada oman softansa siihen kuntoon, että Windows pystyy tarjoamaan käyttäjälle mahdollisimman lähelle parasta mitä raudasta saadaan irti itse peliin on minun katsomukseni mukaan erittäin hyvä uutinen. Vaikka koneessani ei taustalla, ainakaan toivottavasti, pyöri pelin aikana mitään ylimääräistä turhaa, on se että Windows rajoittaa omaa ”taustameluaan” plussaa. Jos tämän seurauksena vaikka saisi vielä raudasta puristettua muutaman tipan sitä FPS-mehua, niin voisi ehkä harkita nostavansa joidenkin pelien asetuksia ilman että joutuisi maksamaan komeammista tekstuureista järkyttävällä pelattavuuden laskulla.
Aloin myös miettimään tuota Tinkin heittoa ja päädyin lopputulemaan, että vaikka pelipuolella Microsoft onkin edelleen se vahva johtaja käyttöjärjestelmien osalta, saattaa taustalla olla halu pistää jo näin etupeltoon hanttiin. Onhan viime aikoina Steaminkin pelikirjastoa aloitettu levittämään jossain määrin sekä Linuxin että OSX:n puolelle, joten ehkä he haluavat varmistella paikkaansa sinä ”ainoana oikeana pelikäyttöjärjestelmänä” vielä kun heillä on johtoasema tässä kilvassa. Myöskään se, että tuolla saatetaan promota UWP-juttua ja saada ihmisiä ostamaan pelinsä ennemmin heiltä kuin joltain toiselta osapuolelta ei ole kaukaa haettua, mutta siihen en sen enempää ota kantaa vaan mieluummin odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan tämänkin osalta.
Juu toisaalta ihan hyvä ominaisuus ja toisaalta huono ominaisuus,
toimisi hekä sillon kun microsoft saisi ton GameDVR toimimaan oikein, siis että fps ei dropaillis.
Mutta hyvä homma on se että Microsoft on ajatellut tätä, ja ruvennut suunnitelemaan, tekemään tätä asiaa eteenpäin. Vaikka nyt odotetukset ovatkin aika pienet tällä hetkellä. Onhan se Microsoft tyrinny monta kertaa päivityksien kanssa, esim viimeks päivitys missä tuli jotain uutta, niin oikeasti hajotti jotain ja sit tuli kuukauden päästä korjaava päivitys.
Mutta tosiaa toimisi tämäkin systeemi ihan hyvin oikeasti, jos ja kun microsoft saisi korjattua ekana ton GameDVR fps drop ongelman ekana.