PCPS5UutisetXbox Series X/S

Dragon’s Dogma 2 julkaistaan ensi viikolla

Dragon’s Dogma 2 julkaistaan 22. maaliskuuta 2024 sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X/S- pelikonsoleille että PC-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Julkaisuajankohdan lisäksi kokosimme tähän artikkeliin kolme peliä esittelevää videota.

  • Virallisen Dragon’s Dogma 2 pelin trailerin, jonka näet artikkelikuvaa klikkaamalla
  • Kattavan pelin esittelyvideon karismaattisen näyttelijän Ian MacShanen juontamana
  • Video Capcom Highlights -verkkotapahtumasta, jossa ohjaaja ja tuottaja esittelevät peliään

Nimensä mukaisesti Dragon’s Dogma -peleissä muinainen ja väkivahva lohikäärme on tarinan keskiössä pelottavana, myyttisenä ja suorastaan legendaarisena vastustajana. Samainen lohikäärme on myös Dragon Dogma 2 -pelin Arisen-sankarihahmon syntymän takana. Samalla lohikäärme on syy jännittäviin tapahtumiin koko pelimaailman laajuudella.

Dragon’s Dogma 2:n pelimaailma on avoin ja kookas, täynnä kiehtovia ihmis- ja beastren-hahmoja. Viimeksi mainitut ovat kissaeläinten kaltaisia humanoideja, jotka asuttavat omaa valtakuntaansa ihmisten tapaan. Eikä unohtaa tulee erakkomaisia haltioita, jotka asuvat etäällä kummastakin valtalajista. Näiden ohella pelin maat ja mannut ovat täynnä toinen toistaan kauheampia hirviöitä tai verenhimoisia rosvoja. Monetkaan näistä eivät ole ihmisiä tai edes ihmisenkaltaisia, vaan myyttisiä olentoja, kuten peikkoja, hiisiä, jättiläisiä tai lentäviä harpyijoita.

Monet pelimaailman hirviöistä ovat saaneet innoituksensa oman maailmamme myyttisistä tarinoista ja tarustojen tapahtumista. Dragon’s Dogma 2 onkin sekoitus monia eri kulttuureita kiehtovalla tavalla, jotka juuri tässä maailmassa muodostavat oman eheän kokonaisuutensa. Arisen-sankari seikkailee ja kohtaa näitä olentoja monissa erilaisissa ympäristöissä, mutta elämä ei ole tietenkään pelkkä taistelua. Yhtäältä rauhanomaiset kohtaamiset ja keskustelut muiden hahmojen kanssa määrittävät sankarin tarinaa kautta linjan.

Legendaarinen näyttelijäkonkari Ian McShane esittelee Dragon’s Dogma 2 -roolipelimaailmaa

Tällä kertaa McShane juontaa Dragon’s Dogma 2 -roolipelin kattavan esittelyvideon, jossa syvennytään pelin tunnelmiin monin eri tavoin. Fantasiaeepoksesta tehty esittelyvideo käy läpi pelin valtiot, sankarihahmot ja hurjat hirviöt.

Nyt kuitenkin annetaan Ian McShanelle puheenvuoro, sillä hänen karhea ja karismaattinen äänensä yhdessä pelinäkymien kanssa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siinä missä vanhempi sukupolvi muistaa hänet sarjoista kuten Lovejoy ja Dallas, etenkin 2000-luvun katsojille hän on tutumpi hittisarjoista, kuten Deadwood, Taivaan pilarit ja Ray Donovan sekä neljästä John Wick -elokuvasta.

Capcom Highlights -verkkotapahtumassa tutustuttiin tämän kuun lopussa julkaistavan Dragon’s Dogma 2 -roolipelin uusiin ominaisuuksiin.

Näihin lukeutuu muun muassa hahmonluonti- ja varastointityökalu, jolla pelaajat voivat jo nyt suunnitella omat pelihahmonsa avoimen maailman fantasiakokemukseen.

Pelin ohjaaja Hideaki Itsuno ja tuottaja Yoshiaki Hirabayashi avasivat tapahtumassa pelin sisältöä ja selvensivät, mitä pelaajat voivat odottaa Dragon’s Dogma 2 -pelimaailman hahmoilta. Pelintekijät korostavatkin, että pelaaja voi itse luoda hyvin monenlaisia hahmoja, jotka saavat avukseen jopa kolmesta tekoälyohjatusta pawn-apurista koostuvan ryhmän. Kaikissa hahmoissa näkyy pelaajaluomusten ideointi ja luovat ratkaisut, mikä onkin yksi pelin keskeisimpiä piirteitä.

Myös kaikki pelaajan pelissä tekemät päätökset heijastuvat eri hahmoihin. Tämä pätee paitsi päähahmo Ariseniin, myös pawn-apureihin. Vaikka pawnit itsessään toimivat pelaajasta riippumatta, pelaajan päätökset ja valinnat vaikuttavat kokonaisuuteen ja näillä voi olla siten myös kauaskantoisia vaikutuksia.

Kaikki päätökset eivät tietenkään liity itse taisteluihin tai edes keskusteluihin, vaan arkisiin hetkiin, kuten kaupankäyntiin. Esimerkistä käyköön vaikkapa väärennöksen toimittaminen aitona esineenä. Osalle hahmoista tällainen ei ole hyväksyttävää ja siten syy- ja seuraussuhteet monimutkaistuvat, kun mukana on yli tuhannen eri pelihahmon verkosto erilaisia motiiveja ja käytösmalleja.

Hahmosuhteiden ohella tekijäkaksikko nosti esiin myös uuden hahmonluonti- ja varastointityökalun. Se on jo nyt ladattavissa sekä PlayStation 5– ja Xbox Series X -pelikonsoleille että PC-tietokoneille. Tällä työkalulla pelaajat voivat luoda peräti viisi eri vaihtoehtoa Arisen-hahmolle ja ensisijaiselle pawnille. Työkalulla luodut hahmot siirtyvät pelin julkaisun yhteydessä automaattisesti itse peliin, jolloin seikkailun makuun pääsee heti julkaisussa.

Lisäksi kaksikko paljasti, että työn alla on myös virallisia Capcom-julkaistuja pawn-hahmoja, jotka ovat tunnettujen tekijöiden käsialaa. Myös nämä pawnit ovat mahdollisia apureita pelaajan omaan seikkailijaryhmään.

Capcom Highlights -verkkotapahtuman Dragon’s Dogma 2 -osuuden voi katsoa alta.

Dragon’s Dogma 2 julkaistaan 22. maaliskuuta 2024 sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X/S- pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Rasteri

Rasteri, 35 vuotias peliaddikti lähtöisin Vantaan nurkilta ja olen lähes koko ikäni pitänyt photoshoppailusta, sivustojen ylläpidosta sekä tietenkin tiimissä pelaamisesta, peliviihteen mahtirodun eli pc-pelaajien parissa! Lue lisää...

Vastaa