The Division 2: Klaani ominaisuudet auki
Klaanien voidaan sanoa olevan moninpelin ydin hyvin monessa eri pelissä, mutta varsinkin The Division 2:ssa. Klaanien avulla voit ryhmittäytyä niiden pelaajien kesken, joiden kanssa haluat pelata, sekä samalla edustaa esimerkiksi nyt vaikka lempi peliyhteisöäsi.
Tämä kyseinen peli kun käytännössä vasta alkaa saavutettuasi maksimitason, niin on hyvä löytää itselleen peliseuraa jonka kanssa jaksaa endgameen asti, sekä siitä eteenpäin!
Moni on kuitenkin ihmetellyt, miten ja milloin Division 2:n klaanit ominaisuudet avautuvat pelaajalle. Sillä klaanit eivät ole heti käytettävissäsi kun pelin aukaiset. Ensin on edettävä hieman pelin tarinassa, kunnes on mahdollista palkata Grace Larson -niminen NPC-hahmo ensimmäisen pelialueen (Downtown East) the Theater-tukikohtaan.
1. Ensimmäinen tehtävä avaa Downtown East -pelialueella sijaitsevan The Theater-tukikohdan.
2. Seuraavaksi The Theater-tukikohdasta saat uuden tehtävän; Grand Washington Hotel, joka löytyy samalta pelialueelta. Siellä on tehtävä hieman kevät siivousta vihollisten osalta ja avattava turvatalo. (turvataloista lunastetaan mm. SHD -tehtävien sijainnit.)
3. Sitten on vuorossa the Jefferson Trade Center -tehtävä, joka löytyy Federal Triangle -pelialueelta. Kun tehtävä on suoritettu suuntaa takaisin Valkoiselle talolle ja juttele koordinaattorille.
4. Tämän jälkeen on suoritettava vielä ViewPoint Museum -tehtävä Federal Triangle -alueen itäosasta ja lampsittava takaisin Teatteri -tukikohtaan, jotta vihdoin on Grace Larson saadaan toimimaan klaani-viranomaisena. Myöhemmin hänet löytää Valkoisen talon itä-siivestä.
Tehtävien sijainnit näet allaolevan gallerian kuvista.
Tässä vielä vinkki nopeaan levuttamiseen maksimitason saavuttamiseksi.
Mikäli olet klaania vailla olemme Pelikaistalle perustaneet oman Division 2 klaanin!
Tavoitteena meillä on pelissä etenemisen lisäksi tarjota mahdollisimman rentoa pelaamista hyvässä seurassa.
Haemme aktiivisia, mieluiten täysi-ikäisiä PC-pelaajia ja pelatessa käytämme ensisijaisesti oman Discordimme puhekanavia.
Suurimmalta osin olemme kaikki lähestymässä keski-ikää, mutta löytyy meiltä nuorempiakin jäseniä.
Liittyäksesi klaaniin sinun tarvitsee ottaa yhteyttä vain minuun tai klanaanin muihin ylläpitäjiin ja kertoa oma Uplay tunnuksesi.