PELIHAASTE 2016: South Park – The stick of truth
Ensimmäisenä tarvitsee tehdä tunnustus. En ole mikään South Park fani, enkä ole katsonut kuin muutaman jakson sieltä täältä. Mutta sen verran kuitenkin South Park on tuttu. Osaan nimetä Cartmanin, Kennyn, Kylen ja Stanin. Tiedän MR. Hankeyn sekä jotain muuta.
Mutta pelin olen alun perin hankkinut sen tyylilajin vuoksi ja siksi, että se on saanut kohtuullisen hyviä arvosteluja maailmalla. Pelkästään pelinä sen meriitit ovat myös riittäviä.
Kuten pelihaasteeni henkeen kuuluu, pelaan tämän vuoden aikana vain sellaisia pelejä, joita olen hankkinut itselleni. Mutta jostain syystä peli on jäänyt jalkoihin ja on tullut hankittua jotain lisää.
South Park: The stick of truth on yksi sellainen, jota olisi pitänyt keritä pelaamaan jo ajat sitten.
Mutta nyt tämäkin vääryys on korjattu, peli pelattu.
South Park – The stick of truth pelinä
Oikeastaan on aivan oikea ratkaisu, että päähahmona ei ole ketään päähahmosta. Vaan olet juuri muuttanut South Park:iin perheesi mukana ja heti ensimmäisenä tehtävänä vanhempasi pistävät sinut ulos etsimään uusia kavereita.
Heti tämän jälkeen tapaat Butter:sin, joka esittelee sinut Cartman:lle ja hänen Kupa Keep nimiselle ihmisten klaanille. South Park:n lapset tavallaan Larppaavat eli pelaavat Live Action Roleplaying gamea. Sinut värvätään heidän joukkoihin taistelemaan ilkeitä Drow Elves porukkana tunnettuja haltioita vastaan. Taistelette totuuden tikun hallitsemisesta. Se ken hallitsee tikkua, hallitsee universumia.
Kuitenkin pian selviää että South parkia uhkaa suurempi uhka, kuin pelkkä taistelu Stick of Truthin omistajuudesta. Ihmisten ja haltioiden tarvitsee yhdistää voimansa, tai muuten koko South parkin olemassa olo on vaakalaudalla.
Itse taistelun peli mekaniikka nojaa suuresti erilaisten taikajuomien hyödyntämiseen . Tietenkin perinteiseen taisteluun sekä erilaisiin erikoisiskuihin ja taikoihin. Vaikka taistelut ovatkin vuoropohjaisia, niin pystyt torjumaan vihollisen hyökkäyksen saaden huomattavasti vähemmän vahinkoa.
Pelin kantavana voimana on erilaisille fantasia sekä roolipeli kliseille naureskeleminen, sekä muuten perinteiset South park huumorin mukaiset jutut.
Itseäni huvitti pelaamisen jälkeen eniten se, että tajusin että pelin alkuintro keljuilee Ralph Bakshin Taru sormusten herrasta animaatiolle. Pelissä löytyy muutenkin vaikka mitä erikoista ja tavallista poikkeavaa. Eli siitä mistä South Park on tunnettu,
Pelinä siis oikein menevää sorttia.
Jos et ole pieru huumorin ystävä tai et muuten pääse näiden lapsellisten vitsien ohitse, niin tällöin peli ei ole sinulle.
Vaikka South park maailma ei olisi tuttu, niin peli toimii hyvin myös ilman.
Ehdottomasti hankkimisen arvoinen.