BlogitKebabKenraali

Olemmeko pelihamstereita ?

Itselle on nyt tullut vastaan sellainen pelien täyskäsi, jolla ei kyllä voiteta pokerissa yhtään mitään. Pelejä jotka ovat saaneet minut kyllästymään, tai jopa lopettamaan pelin kesken. Pistää miettimään, miksi ylipäätään olen ne alun perin hankkinut.

Pelien hamstraus omalta osaltani johtaa parin kolmen vuosikymmenen taakse ja olen aihetta sivuuttanut myös täällä Pelikaistalla tekstissäni ”Useat Steam pelit jäävät pelaamatta!” Eli en ole tämän ongelman kanssa yksin.

1980-luvun puolessavälissä, kun oman pelihistoriani alkoi, pelien saatavuus ei ollut aivan sitä luokkaansa kuin tänä päivänä.

Vanhempana kun itsellä alkoi olemaan omaa rahaa, siirtyi pelien hankinta antikvariaattiin. Niistä sai kätevästi käytettyjä pelejä ja vähän taskurahaa palauttamalla jo läpi pelatut pelit.

PC aikakaudelle siirtyessäni ja myöhemmin työelämään siirtymisen jälkeen, pelien hankinta siirtyi ihan normaaleihin kivijalkaliikkeisiin.

Silloin aikaa ennen digitaalista DRM aikakautta, monet pelit pystyi saamaan pelaamisen jälkeen myytyä eteenpäin.

Konsoli puolella tämä sentään näyttää olevan ainakin osittain nykypäivää. Tällä tavoin aloin kartuttamaan kokemuksia erilaisista peleistä.

Mutta tuohon aikoihin myynnin ja vaihtamisen aikakaudella alkoi itselläni olemaan pelejä, joita en kerinnyt edes kokeilemaan ennen kuin ne oli taas pistänyt jonkin uuden pelin vuoksi eteenpäin.

Digitaalisen jakelun yleistyessä, pelejä ei pysty enää myymään eteenpäin.

Valitettavasti tämä on arkipäivää myös fyysisten PC pelien kanssa. Tämän vuoksi oma pelaamattomien pelien määrä on se, mitä se on.

Nyt kuitenkin olen pyrkinyt pelaamaan vuoden 2016 aikoina mahdollisimman paljon eri pelejä ennen kuin alan harkitsemaan uusien hankintaa. 

Tämän kanssa tulee olemaan kohtuullisen vaikeaa, lähinnä sen vuoksi että tänäkin vuonna julkaistaan paljon pelejä, jotka itseäni kiinnostaa. Lisäksi viime vuoden peleihin tulee paljon uutta pelattavaa lisäosien muodossa.

Miksi taas peli jää pelaamatta ?

Tietenkään kaikki pelit eivät voi olla täydellisiä tai niitä maailman parhaita. Muutamaan todella hyvään peliin on pakko mahtua todella paljon keskinkertaisuutta ja vielä enemmän sitä kamaluutta, joka pistää miettimään miksi sen on yleensä tullut hankittua.

Toisaalta taas hyviäkin arvosteluja saanut peli, ei välttämättä olekaan omaan makuusi sopiva. Joskus myös peli saattaa olla hyvinkin mieleesi, mutta ei jostain syystä jaksa kiinnostaa loppuun asti.

Harvoin tänä päivänä kuitenkin törmää peleihin, jotka eivät vain kerta kaikkiaan toimi tai muuten vain kaatuilevat jatkuvasti. Joskus taas todella pienet suunnittelu kukkaset voivat olla se syy, miksi jokin peli ei vain kohdallasi toimi.

Nykymaailmassa pelejä on saatavilla niin paljon. Yhdestä tai toisesta syystä omaan makuusi sopimattomasta pelistä, on helppo siirtyä siihen toiseen. Lisäksi erilaiset kampanjat ja pelien alennusmyynnit kasvattavat pelien määrää. Toki pelikirjastossa saattaa olla pelejä, joita ei vain tule kokeiltua ilman sen suurempaa syytä.

Itse kuitenkin olen saanut pelikasvatukseni aikana. Milloin  piti valita että pelaako ylipäätään mitään vai yrittääkö silti hampaat verillä vain pelata, vaikka ei mikään onnistuisi.

Nyt valinnan varaa on jo tarpeeksi ja erilaiset Steamin ja vastaavien sivustojen halvat alennuspelit, tulevat kansoittamaan peli kirjastoani vielä pitkän tovin. Ennen kuin ne ovat pelattu loppuun tai edes kokeiltu siihen pisteeseen, että pystyt sanomaan että olen tämän pelin nyt pelannut.

Itselläni on kohtuullisen laaja pelikirjasto digitaalisessa muodossa, mutta pelien fyysiset kopiot ovat taas harvassa.

Oikeastaan itsellä ei ole kuin muutama Wing Commander pelisarjaan kuuluvaa peliä. Loput ovat digitaalisessa muodossa, joilla ei loppupeleissä ole edes mitään fyysistä merkitystä. Ne eivät korista peli hyllyäsi kotona, eikä niitä saa laitettua eteenpäin.

Onneksi meillä on kuitenkin saatavilla suuret määrät erilaisia fani tavaroita, joilla voidaan tyhjentyneet peli hyllyt vielä täyttää.

WP_20150531_005

 

 

Viimeisimmät Youtube peliarvosteluni löytyy ohesta.

 

 

 

 

 

 

Vastaa