Blogitjamppu_fi

Battlefield 1 Beta Analyysi

Beta on pelattu vaihtelevalla menestyksellä. Kaiken kaikkiaan pelin beta versio oli vallan mainio. Pakko se on myöntää, että pikkasen pelotti, kun ekaa kertaa meni uudelle taistelukentälle. Olen pelannut niin monta vuotta lähes yksinomaan Battlefieldiä, että uuden tulokkaan lanseeraus on aina vähän jännittävää. Pystyykö uusi Battlefield jatkamaan pelin kunniakkaita perinteitä.

Kyseessä oli beta ja se näkyi. Peli kaatuili jonkin verran ja pelimekaniikassa riittää vielä tasapainotettavaa. Tästä huolimatta löysin itseni pelaamasta peliä jokaisena Betan iltana. Nyt kun BF4 on alkanut jo vähän kyllästyttämään oli riemastuttavaa löytää taas sitä wanhan ajan peli-innostusta.

Suurin pettymys oli Betapalvelimien huono laatu. EAn palvelimille ei meinannut päästä millään sisään ja sitten kun vihdoin pääsi oli peleissä satojen ihmisten jonot. Ongelma oli ilmeisesti suurin PS4 alustalla – muilta alustoilta en ole kuullut niin paljoa valitusta, vaikka avoimen betan ensimmäisenä päivänä tuntui ongelmia olevan kaikilla alustoilla.

Battlefield 1:stä voisi moittia sen saman vanhan toistosta, sillä onhan se selkeästi samaa sukua aikaisempien bäfien kanssa. Ennen kuin pelistä oli nähty kunnollista pelikuvaa monia arvelutti kuinka tuo ensimmäisen maailmansodan teema sopisi Battlefield tyyppiseen peliin. Dice on käyttänyt hieman taiteellista vapautta ja virtaviivaistanut ensimmäistä maailmansotaa aikalailla.

Historialliset pulttilukkoaseet loistavat poissaolollaan ja lähes jokaisella sotilaalla on konteluliaseet. Dice on kuitenkin ollut uskollinen aikakaudelle ja kerännyt historiankirjoista kaikenlaiset prototyypit ja mallintanut ne peliin. Aseet ovat siis ainakin paperilla olleet olemassa jo WWI aikaan.

Pelattavuuden nimissä on mielestäni ihan hyväkin hieman oikoa mutkia. Kokeilin jonkin aika sitten Verdun nimistä ensimmäisen maailmansodan peliä. Vaikka peli olikin omalla tavallaan ihan mielenkiintoinen, oli se vallihaudoissa pulttilukkoaseen kanssa kyttääminen pidemmän päälle vähän tylsää hommaa. BF1:stä ei voi haukkua seesteiseksi tai tylsäksi. Pelissä tapahtuu jatkuvasti jotakin ja vauhtia riittää muutamankin ensimmäisen maailmansodan verran!

Vaikka peruskaava on tuttua ja turvallista bäfää on peliin saatu riittävästi uuttakin. Monia tuttuja pelimekaniikkoja on hieman viilattu ja peliin on tuotu muutama täysin uusikin. Muutoksista suurin on varmaan pistelaskun uudistus. Pistelasku suosii merkittävästi objektiivin pelaamista. Periaatteessa muutos on oikean suuntainen, mutta painopisteen siirtäminen taistelusta lipulta toiselle juoksemiseen voi vaarantaa pelin mielekkyyttä. Ymmärrään muutoksen taustat, sillä periaatteessahan toisen joukkueen pitäisi puolustaa ja toisen hyökätä, jolloin taistelu syntyy lipulle pääsysta. Käytännössä kuitenkin – varsinkin julkisilla palvelimilla – joukkueet pelaavat useimmiten niin huonosti yhteen, että pelistä tulee helposti piirileikkiä, jossa vastakkaiset joukkueet juoksevat/ajavat/ratsastavat lipulta toiselle toisiaan kohtaamatta.

Betassa uusi pistesysteemi ei varsinaisesti aiheuttanut ongelmia, vaikka pistetilaston kärkeen pääsi helposti ravaamalla vain lipulta toiselle. Kartta oli niin suuri, että niille etäisimmille lipuille pääsi kulkemaan yleensä aika vapaasti. Kartan ytimessä D-C-B lipuilla riitti toimintaa ihan kiitettävästi.

Ohessa hieman minun ajatuksiani betasta ja niistä asioista, jotka vielä kaipaavat hiomista.
Saanko esitellä: Jampun Beta Analyysi

jamppu_fi

Peliyhteisön papparainen ja Battlefield veteraani. Pelikaistan epävirallinen Battlefield kirjeenvaihtaja. YouTube: http://youtube.com/jamppufi Striimi: http://twitch.tv/jamppu_fi Keskityn pääasiassa FPS peleihin ja 90% kaikesta materiaalista käsittelee Battlefield pelisarjaa.

4 thoughts on “Battlefield 1 Beta Analyysi

  • Tuon painopisteen siirtäminen taistelusta lipulta toiselle juoksemis – ongelmaa voisi yrittää korjata paremmalla kartta suunnittelulla. Vääntää mappia tiiviimmäksi, että olisi melkeinpä pakko tehdä sitä objektiiviä. Toisaalta jo pelin nimikin kärsisi tälläisestä muutoksesta 😀

    Reply
    • Se on ihan totta – tiiviimpi kartta pakottaisi osapuolet törmäämään toisiinsa! Mutta sitä varten meillä on CODit 😉 Onhan se hienoa, että Battlefieldin kartat ne vaan laajenee ja komistuu!

      Katotaan nyt mitä tolle piiripienipyöriille tehdään… tai jos ei tehdä mitään, niin ehkä seki menee. Ei se Betassa oikeasti ollu ongelma, piti vaan jaksaa välillä lähtee ajeleen sinne toiselle puolelle karttaa.

      Reply
      • En mä oo koskaan kuullut, että codissa pelattaisiin objektiivia. 😀

        Reply

Vastaa