Arvostelussa: Rise of the Tomb Raider

Hei taas kaikille!

Tänään arvostelussa Crystal Dynamicsin tekemä ja Square Enixin ja Microsoft Studiosin julkaisema Rise of the Tomb Raider, joka julkaistiin Xbox One ja Xbox 360 konsoleille 10.11.2015 Australiassa ja Pohjois-Amerikassa, ja 13.11.2015 Euroopasssa, Microsoft Windowsille 28.1.2016, ja Playstation 4:lle 11.10.2016. Peli tosiaan julkaistiin onnettomasti vain Xbox Onelle samanaikaisesti Bethesdan Fallout 4 pelin kanssa ja sai hyvin vähän huomiota tuolloin, mutta onnistui myöhemmin tammikuussa valloittamaan monien arvostelijoiden sydämet PC julkaisussaan.

Tämä arvostelu on tehty pelin PC versiosta ja ohjaimina ovat olleet hiiri ja näppäimistö. Pelissä on täysi ohjaintuki.

Seikkailusta toiseen

Rise of the Tomb Raider (lyhyesti ROTR) jatkaa tarinassaan siitä, mihin vuoden 2013 Tomb Raider reboot jäi. Päähenkilöstä on nyt tullut täyspäiväinen Indiana Jones ja seuraavana kohteena on Venäjän Siperia, mistä toivon mukaan löytyy ainekset kuolemattomuudelle.

Pelin päähenkilö, Lara Croft, on hieman alkuperäistä versiotaan vuodelta 1996 lattarintaisempi ja suosii aseenaan jousta kahden pistoolin sijaan. Hahmona Lara Croft on päättäväinen, kekseliäs, itseriittoinen ja tietää, arkeologi kun on, kaikesta kaiken. Jokaisen feministin painajainen, Lara Croft on myös oikeamielinen ja empaattinen. Voisin väittää, että Lara Croft on yksi helpoimmin pidettävistä hahmoista, mitä videopelimaailma on luonut ja ainakin minulle hyvä syy olla sarjasta kiinnostunut. Crystal Dynamics on myös kehittänyt neiti Croftia alkuperäisestä, hieman etäisestä ja laskelmallisesta, huomattavasti lämpimämmäksi hahmoksi.

Kentät ja kuvat

Rise of the Tomb Raiderissa on vahva kenttäsuunnittelu, missä hieman leveämmistä putkista on tehty ylityspaikka pienempiin putkiin. Eli siis pelissä on muutama isompi alue, jonka lävitse joudutaan kulkemaan useamman kerran, kun käydään kaposemmissa putkissa pelaamassa peliä eteenpäin. Toisin kuin esimerkiksi Dark Soulssissa (jossa on maailman paras kenttäsuunnittelu), ROTR:ssa eteneminen tapahtuu aina vain yhteen suuntaan, mutta se on sentään selkeästi osoitettu.

ROTR on visuaalisesti todella upean näköinen ja ainakin oma koneeni pystyi hienosti vetämään sitä täysillä grafiikoilla. Välinäytöissä olevat ilmeet ja puheet ovat aivan käsittämättömän upeita, mutta miinuksiakin toki löytyy. Erityisesti kenttien ”taustakuvat”, eli taivas ja maisemat, ovat aika heppoisen näköisiä, jos niitä erehtyy yhtään katsomaan. Pelattuani nyt Battlefield 1:stä, jossa oli todella upea äänimaailma, olisin myös jotenkin toivonut sellaista Rise of the Tomb Raiderista. ROTR:ssa kuitenkin äänimaailma on jokseenkin kolkko ja päähenkilön ähinä ei ole muuttunut yhtään sen miellyttävämmäksi kuin se on koskaan ollutkaan. Rakennuksien ja esineiden tyyli on myös hämäävän samanlainen kuin 2013 rebootissa, jopa häiritsevä.

ROTR kuitenkin pelaa hyvin samalla tavalla kuin edeltäjänsä, mikä on tietenkin plussaa. Liike, ympäri kiertäminen, ajoitukset ja kontrollit ovat samat ja kokonaistuntuma on täysin identtinen pelien kesken. Liikkeestä huomaa näppäimistöä käyttäessä, että peli on tehty ohjaimelle. Myös maastoon kohdistuva aktiivisuus hahmon puolesta, eli seinästä ”kiinni pitäminen”, kyykky ja hitaasti kävely, tavaroiden väistely ja sivuaskeleet tuntuvat vähän hassuilta, eikä toimi kenttäsuunnittelun takia läheskään yhtä hyvin kuin edeltäjässään. ROTR pelaa kuitenkin niin samalla tavalla edeltäjänsä kanssa, että jos ja kun seuraava Tomb Raider ilmestyy, toivoisin jo jotain dramaattisempia muutoksia sen suhteen.

Tarinavetoinen

Rise of the Tomb Raider alkaa vetävän elokuvamaisella leikkauksella kadonneista kaupungeista, upeista maisemista ja niihin upotetusta ”tutoriaali” osuudesta. Siinä missä moni peli haluaa minun ampuvan tyhjiä pulloja tai pomppimaan laatikoilla ilman mitään selkeää tarkoitusta, ROTR onnistuu ihan aikuisten oikeasti upottamaan oman tutoriaalinsa pelin alkuun samalla syösten pelaajansa sen tarinaan. Totta, siihen kuuluu laatikoilla hyppimistä ja on aika kädestä pitelyä, mutta ainakaan se ei tunnu siltä kuin minua pidettäisiin idioottina… kuten vaikka Assassin’s Creed 2 alussa. Ensimmäisen 20 minuutin aikana tulee täysin selkeäksi, miten tätä pelataan, kuka on sankaritar, ja mikä on jutun juoni.

Tarinaltaan ROTR on taattua salaliitto-fantasiaa, kuten sarjan aiemmatkin osat, missä valtava salainen organisaatio vaikuttaa kaikkeen kaikkialla ja natsien tavoin metsästää kadonneita aarteita maailman kolkista. ROTR ei myöskään kursaile fantasia osuutensa kanssa, vaan ikuisen elämän lähde yhdistetään tarinaan ja maailmaan aivan kuin se sinne kuuluisikin. Sen sijaan että asioita yritettäisiin jotenkin tieteellä selittää, pysytään siinä fiktiossa, mikä peliin on luotu eikä lähdetä rönsyilemään siitä.

Lara Croft on Indiana Jonesin kaltainen action-arkeologi, jonka käsissä pyörii jos jonkinmoista aarretta ja kalleutta, mutta päivän päätteeksi osataan tehdä ne oikeat valinnat ja poistua paikalta sankareina, joskin tuntemattomina sellaisina. Niin… ei se juoni oikeastaan mikään päätähuimaava olekaan, mutta kun tarinalla on hyvä kertoja (tai kerronta), ei se juuri menoa haittaa.

Yhteenveto

Rise of the Tomb Raider on mahtava seikkailupeli, joka jatkaa vuoden 2013 Tomb Raider reboottia niin tarinassa kuin pelattavuudessaankin. Jos vuoden 2013 reboot oli mieleesi, pidät takuuvarmasti myös Rise of the Tomb Raiderista. Ja jos et ole muka pelannut sitä niin kipin kapin pelikauppaan siitä, siinä ovat vuosien 2013 ja 2016 parhaat pelit!

Lisäpisteet vielä siitä, että pelissä ei ole moraalisia valintoja, eikä se ole open-world.

Järjestelmäsuositukset

Käyttöjärjestelmänä Windows 10 64 bit
Prosessori: Intel Core i7-3770K
Keskusmuisti: 8 GB RAM
Näytönohjain: NVIDIA GTX 980Ti 2560×1440 tai NVIDIA GTX 970 1920×1080
DirectX: Versio 11
25 GB tilaa kovalevyllä