Arvostelussa: Alan Wake
Hyvää tuomiosunnuntaita kaikille!
Tänään arvostelussa uudenkarhean, suomalaisen pelistudio Remedy Entertainmentin kehutun, jopa mestariteokseksi tituleeratun, Alan Wake II -pelin ykkösosa. Alan Wake (1) julkaistiin 14.5.2010 ja sen remasteroidut versiot vuosina 2021 ja 2022. Tällä hetkellä remasteroidun version PC:lle saa vain Epic Gamesin pelialustalta, Steamistä löydät vain alkuperäisen PC version. Tämä arvostelu perustuu Steam pelialustalta saatavissa olevaan Alan Wake (https://store.steampowered.com/app/108710/Alan_Wake/) versioon.
Alan Wake on voimakkaan tarinavetoinen peli, jossa pelataan nimikkoroolia kantavalla kirjailijalla, Alan Wakella. Kolmannen persoonan kuvakulmasta kuvattu peli on (ollut julkaisuajankohtanaan) graafisesti näyttävä kokonaisuus ja on edelleen yksityiskohtien ja kenttäsuunnittelun puolesta vaikuttava. Peli on jaettu kuuteen kappaleeseen tv-sarjan, tai kirjan, tapaan, joista jokainen kestää yhdestä kahteen tuntiin – kokonaispeliaika pyörähtää sinne 10-12 tunnin paikkeille. Pelissä kirjailija Alan Wake kärsii pitkästä valkoisen paperin kammosta (eng. writer’s block) ja matkustaa puolisonsa kanssa syrjäiseen Bright Falls nimiseen kylään rahoittumaan. Oudot tapahtumat kuitenkin johtavat puolison, Alicen, katoamiseen ja Waken pyrkimykseen löytää puolisonsa alati oudommaksi muuttuvassa maailmassa.
Pelin tarina alkaa verkkaisesti. Peli tekee heti alussa selväksi, ettei siinä todellakaan ole tarkoitus rynniä paikasta toiseen mahdollisimman nopeasti. Pelissä tapaamasi ihmiset aloittavat puheensa pelaajan tullessa tarpeeksi lähelle heitä ja he jatkavat puheensa loppuun, vaikka pelaaja poistuisi hahmon luota. Tällaiset keskustelut eivät ”pysäytä” peliä, vaan pelaajan on vain jäätävä seisomaan sivuhahmojen luokse kuullakseen koko kertomuksen. Nämä tilanteet voi ohittaa vapaasti; juonta eteenpäinvievät kohtaukset on järjestetty välivideoilla (eng. cut-scenes), joita ei voi ohittaa. Tällaisen vapaan kerronnan lisäksi pelistä löytyy alusta alkaen kirjan käsikirjoituksen sivuja (eng. manuscript pages), jotka kuvaavat pelin tarinaa. Katsos, päähenkilö Alan Wake on kirjoittanut pelissä etenevän tarinan ja on itse sen päähenkilö. Sivuissa, joita pelissä löytää, kuvaillaan esimerkiksi muiden pelin hahmojen kokemuksia ja ajatuksia tai tapahtumia, jotka tapahtuvat pelissä pelaajan näkökentän ulkopuolella. Kaikki sivut eivät löydä lainkaan oikeassa järjestyksessä ja osa sivuista myös kertoo, mitä Alan Wake tulee kokemaan hetken kuluttua. Tällainen kerrontatapa on todella mielenkiintoinen ja kerrassaan uniikki. Peli luo jännitystä ja purkaa sitä pelistä löytyvillä tiedoilla, jotka muuten jäisivät pelaajalta näkemättä ja kuulematta. Tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että jos et ole sen sortin pelaaja, että tykkäät seisoskella kuuntelemassa ennaltakirjoitettuja keskusteluja tai et juurikaan välitä lukea tekstikappaleita pelatessasi, menetät todella ison osan pelin tunnelmasta ja tarinasta. Tarina, jossa muuten on kutkuttavia käänteitä, on Alan Waken ehdoton valttikortti.
Jos tarina, kerronta ja kenttäsuunnittelu ovat pelin ehdottomia valttikortteja, ei samaa voi sanoa taistelumekaniikoista. Toisin kuin Remedyn muut pelit, kuten Max Payne tai Alan Wakea seurannut Control, Alan Wake ei ole täysiverinen ammuskelupeli. Pelissä olevat viholliset ovat ”Pimeyden” hallitsemia, eikä niitä voi vahingoittaa ennen kuin niille on antanut kunnon valohoidon. Tämä onnistuu esimerkiksi taskulampulla. Vaikka mekaniikka on tarinan kannalta perusteltu, se on yksinkertaisesti piinaavan rasittava ominaisuus, jonka ainoa tarkoitus tuntuu olevan pelin tarpeeton pitkittäminen. Ampuminen pelissä tapahtuu katsomalla vihollisen ilmansuuntaan ja toivomalla parasta. Pelissä ei voi tähdätä. Siihen nähden, kuinka paljon pelissä on taistelutilanteita, on ampuminen luvattoman huonoa ja epämiellyttävää. Ammuksen suunnan epämääräisyys johtaa väistämättä tilanteisiin, joissa hyvin lähellä olevaan viholliseen on vaikea osua, jos itse Wake ja kuvakulma osoittavat eri suuntiin — näin muuten tapahtuu taistelutilanteissa jatkuvasti. Tämän lisäksi taistelutilanteet usein alkavat siten, että viholliset hyökkäävät päähenkilön kimppuun kaikista ilmansuunnista, väli-ilmansuunnat mukaanlukien. Viholliset pystyvät veitsillään stun-lockaamaan (estämään liikkumisen ja ampumisen) ja tappamaan päähenkilön sekunnissa ensimmäisestä lyönnistä – tämä siis ihan normal vaikeusasteella. Lähitaisteluun juoksevien ihmisten lisäksi pelissä on myös päähenkilöä kohti hyökkääviä esineitä, kuten öljytynnyreitä, jotka usein syöksyvät päähenkilöä kohti juuri niissä kapeimmissa kohdissa, kuten silloilla tai käytävillä, missä niitä on erittäin vaikeaa väistää. Nämä esineet voi tuhota osoittamalla niitä taskulampulla, mutta useimmiten niitä on samaan aikaan niin monta, että sinä aikana, kun jäät tuijottamaan yhtä taskulampullasi, muut lentelevät tynnyrit, laatikot ynnä muut ehtivät mäiskimään sinut hengiltä. Juttelin pelistä juuri muutaman ystäväni kanssa ja kaikki sanoivat jättäneen pelin kesken juuri taistelujen rasittavuuden vuoksi. Itsellänikään se ei jäänyt kauaksi.
Konsolipelien PC-versioille tyypilliseen tapaan pelin kontrollit ovat vähän niin ja näin. WASD ohjaus johtaa helposti tahattomiin kuolemiin niin taisteluissa kuin sen ulkopuolellakin. Näkökentän ohjauksessa hiirelle on annettu jonkinlainen kiihdytysominaisuus ja pahan tilanteen tullen sain useammankin kerran pyöräytettyä näytön kokonaan ympäri, kadotettua vihollisen siinä hullunmyllyssä ja aloitettua sitten uudestaan viimeisestä checkpointista. Pelin käyttöliittymä on hyvin minimalistinen, siihen kuuluu vain yläkulmissa olevat helapalkki, ase ja ammukset. Kenttäsuunnittelu on tehty huolella, eikä pelissä ollut vaikeaa löytää eteenpäin vievää reittiä. Kentät ovat täynnä yksityiskohtia ja esimerkiksi hylätyllä sahalla lojuvat esineet, työkalut ja -koneet olivat järkeenkäypiä. Kentissä ollut roina ja rompe ei tuntunut sattumanvaraiselta, vaan jokainen oli asetettu tarkoituksella siihen, missä se oli.
Loppukaneettina sanoisin, että Alan Wake on puuduttavan pitkäpiimäinen, kontrolleiltaan kömpelö ja taistelukohtauksiltaan väkinäinen räpellys. Pelattavuudeltaan peli on parhaimmillaankin keskinkertainen. Julkaisuajankohtanaan peli on ollut graafisesti näyttävä, mutta tyylilliset valinnat ovat ikäännyttäneet pelin kuin maidon. Tarinan vetovoimaisuus riippunee pelaajan kiinnostuksesta kuunnella äänitteitä, videoita ja lukea kirjan sivuja. Lopputuloksena sanoisin, että kyseessä on hyvällä tarinalla varusteltu keskinkertainen peli, jota ei täysin vilpittömästi voi suositella kenelle hyvänsä.
Järjestelmävaatimukset:
- Käyttöjärjestelmä: Windows XP SP2
- Prosessori: Dual Core 2GHz Intel or 2.8GHz AMD
- Muisti: 2 GB RAM
- Näytönohjain: DirectX 10 yhteensopiva, ainakin 512MB RAM:lla
- DirectX®: 9.0c
- Tallennustilaa: 8 GB
- Äänet: DirectX 9.0c yhteensopiva
