Artikkeli

Retropelaaminen on kasvussa

Nykyajan pelaajat ovat ikähaarukaltaan huomattavasti vanhempia kuin aikaisemmin. He ovatkin 80- ja 90-luvun aikana peliohjain kädessä kasvanut sukupolvi, jotka eivät kuitenkaan ole jättäneet rakasta harrastustaan aikuisena. Tutkimusten mukaan yleisin video- ja konsolipelien pelaajat ovat ikähaarukaltaan 25-45 vuoden välillä.

Luonnollisesti nuoret pelaavat myös paljon, mutta monesti he ovat siirtyneet mobiilipelien pariin. Nostalgia ja tutut pelikonsolit sekä tietokonepelit taasen houkuttelevat aikuisia pelaajia pelikoneiden ääreen kerta toisensa jälkeen, joka on huomattu pelialalla. Aikuisille suunnatut alat, kuten netticasinot 2021, ovat myös siirtyneet tarjoamaan retrohenkisiä kasinopelejä.

Suuremmat peliyritykset taasen ovat keksineet tavan tuoda lapsuuden pelit uudelleen nykypäivään: nimittäin julkaisemalla ne uudestaan parannettuna ja modernisoituna versiona. Pelivalmistajat, kuten Nintendo, ovat herättäneet henkiin legendaarisia pelinimiään, kuten Legend of Zeldan, Resident of Evilin ja Final Fantasy VII:n.

Mitä retropelaaminen tarkalleen tarkoittaa?

Itse käsite retropelaaminen vie kuitenkin vielä kauemmaksi lapsuuteen, koska retropelaajat eivät pelaa uusia pelijulkaisuja tai uudelleenjulkaistuja versioita vanhoista klassikoista. He pelaavat juuri niitä samoja lapsuuden pelejä samoilla konsoleilla ja laitteistoilla. Tietokonepelejä voidaan lisäksi pelata erilaisten emulaattorien avulla.

Retropelaaja palaa siis täysillä lapsuuden arcade- ja konsolipelien ääreen mahdollisimman autenttisella kokemuksella. Retropelaaja voi myös samalla olla vanhojen pelien keräilijä, joka etsii nostalgian tunnetta myös omistamalla erilaisia vanhoja pelilehtiä, kirjoja, laitteistoja ja luonnollisesti itse pelejä.

Ovatko pelien uudelleenjulkaisut parempia?

Uudelleenjulkaisut taasen eroavat retropeleistä siten, että ne ovat modernisoituja versioita niistä. Niitä ei pelata enää samoilla vanhoilla konsoleilla tai pelilaitteilla, vaan ne on voitu muuttaa esimerkiksi aivan uusille alustoille sopivaksi. Ne on voitu muuntaa esimerkiksi mobiilipeleiksi tai pelattaviksi Nintendo Wii:llä tai uusimmilla Xboxeilla, kun aikaisemmin ne olivat saatavilla vain tietokoneella.

Uusintajulkaisut ovat olleet yllättävän suosittuja. Esimerkiksi aikaisemmin mainittu Final Fantasy VII:n uudelleenjulkaisu nousi välittömästi kyseisen vuoden myydyimpien pelien joukkoon. Sama on käynyt monien muidenkin pelien kanssa, kuten Resident Evilin, josta ollaan jopa tekemässä televisiosarjoja ja elokuvaa. Tällä hetkellä nostalgia myy paremmin kuin koskaan aikaisemmin!

Retropelaamisen ympärille on muodostunut yhteisö

Retropelejä löytyy tänä päivänä mistä tahansa. Jopa netticasinot 2021 sisältävät lapsuudesta tuttuja nimikkeitä, kuten Street Fighter II. Pelaajakunnan variaation ja suuruuden ansiosta voidaan puhua koko maailman kokoisesta yhteisöstä, joka pitää yhteyttä toisiinsa sosiaalisen median ja Youtuben välityksellä.

Varsinkin Youtube on muodostunut tärkeäksi kanavaksi, jonka parhaimpia retropelaamista käsitteleviä kanavia seuraavat miljoonat ihmiset ja julkaistut videot saavat satoja tuhansia katsomiskertoja. Tunnetuimpia niistä ovat esimerkiksi JonTron ja Game Grumps. Jaetut videot käsittelevät yleensä vanhojen pelien arvosteluja, jotka ovat monesti tehty ironisesti ja huuli poskessa.

Myös erilaiset nettifoorumit ovat suosittuja. Suomalaiset retrofanit voivat keskustella lempipeleistään, laitteistosta ja kaikesta pelaamiseen liittyvästä nesretro.com -sivuilla. Englantia taitaville löytyy enemmän vaihtoehtoja, kuten NintendoAge ja RetroGamer. Yhteisöllisyyden myötä ilmiö tulee jatkumaan ja pysymään pinnalla myös seuraavien vuosien aikana.

Miksi retropelaaminen houkuttaa?

Ensinnäkin nostalgialla on suuri merkitys pelikokemuksessa. Varsinkin lapsuuden muistot, jolloin elämä koostui vain pelaamisesta eikä elämän muista stressinaiheista ollut vielä hajuakaan, tulevat elävämmin mieleen pelien aikana ja se antaa suurempaa mielihyvää.

Lisäksi syy löytyy itse peleistä. Ne ovat yksinkertaisia, helppoja pelattavia ja tarjoavat vaihtelua huomattavasti enemmän kuin nykyiset suurella budjetilla tehdyt kolossaaliset videopelijulkaisut, joiden pelaamisessa voi kestää jopa kuukausia. Retropelien pariin voi karata vaikka parin minuutin ajaksi, läpäistä yhden tason ja jatkaa vaikkapa etätöiden tekoa.

Kaikki nykyajan pelaajat eivät siis etsi upeita grafiikoita, näyttävää pelimotoriikkaa tai upeaa juonta, joka avautuu saavutus saavutukselta. Retropelit, kuten Pac Man, Donkey Kong ja vanhat Mario Brosit, ovat viihdettä yksinkertaisimmillaan. Ne voivat kuitenkin olla hauskoja ja mielenkiintoisia, vaikka niitä ei ole kääritty näyttävään lahjapaperiin.

Retropelaamisen kehittyminen tästä eteenpäin

Vaikka retropelaaminen käsitetään melkeinpä aina pelkästään digitaalisten video- ja konsolipelien pelaamiseksi, on kyse myös paljon muustakin, joka tulee myös kehittymään kyseisen ilmiön rinnalla. Esimerkiksi retropeleiksi voidaan luonnehtia myös vanhat pelihallien pelikoneet, flipperin, pajatson ja muut rahapelit, joita nykyään ehkä enemmänkin nettikasinot 2021 tarjoavat.

Helsingin Punavuoreen on perustettu retropelaamisen perustuva kahvila, ja samanlaisia on taatusti tulossa enemmän. Kissa- ja muumikahviloiden rinnalla on taatusti mukava viettää kahvihetki myös pelaten hetken vanhoja lapsuuden suosikkeja tai kokeilla historiallisia konsoleita sekä peliohjaimia.

Pelikaista.fi

Pelaamisen ohella luomme peliaiheisia uutisia, arvosteluita ja blogeja yhteisömme jäsenten sekä itsemme iloksi. Jos haluat auttaa Pelikaistaa kasvamaan, liity mukaan vaikkapa kirjoittajien remmiin! Lue lisää..